Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Hoitoleikkaukset

Yleisesti

 

 Leikatessa elävää puuta, tehdään puulle tietoisesti "vahinkoa". Puu sietää ja toipuu leikkauksista kunhan ne on mitoitettu puun kokoon nähden oikeassa suhteessa. Liian voimakkaat leikkaukset saavat aikaan versoamis-reaktion joten hillitty leikkaus ja aikaa parannella haavoja on omiaan puiden hoidossa. Liian suurien oksien poisto altistaa puuta lahottajille sekä heikentää nestevirtauksia rungossa. 

 

Miksi ja mitä leikataan

Puita hoitoleikataan rakennetussa ympäristössä niiden ympäristön turvallisuuden takaamiseksi. Katupuiden oksakorkeuden nostoa tehdään puille liikenteen näkyvyyden ja väylien kunnossapidon kannalta. Samalla hoidetaan puun rakenteellisia ominaisuuksia jotta puun kasvaessa vältytään esim. heikkojen haaraliitosten aiheuttamilta ratkeamisilta joiden seurauksena puusta putoavat oksat tai rungon osat aiheuttaisivat ympäristössään vaaraa ihmisille ja omaisuudelle.

Rakennusten läheisyydessä olevien puiden kasvua voidaan myös ohjata leikkauksin pois rakennuksista päin. Rakennuksessa kiinni kasvavat oksat johdattavat veden rakenteisiin heikentäen rakennuksen kuntoa, peittävät näkymää parvekkeelta tai ikkunasta. Hankaumat puun kuoressa altistavat puuta elinvoimaisuutta heikentäville tekijöille.

Varttuneissa puissa leikkaukset kohdistuvat lähinnä kulkuväylien ja oleskelu alueiden yllä oleviin kuivuneisiin oksiin tai puun kunnon heikentyessä latvus osien keventämiseksi jotka muodostavat riskin pudotessaan ihmisille ja omaisuudelle.

 

Hoidon yhteydessä

Tarvittaessa siivoamme leikkuujätteen ja järjestämme pois kuljetuksen. Teemme myös tarvittavat liikennejärjestelyt mikäli tarpeen.

 Leikkaamme myös pensaita sekä aitoja.